Tuommoisessa -20 asteessa lenkillä hiiviskely piristää kyllä kummasti mieltä. Siinä lumen narskuessa kengän alla ja kasvojen pikku hiljaa jäätyessä lopullisesti jumiin, myös huomaa miettivänsä kaikenlaista. Arkisten tuumailujen sekaan hiipii vannomisia, että jahka minä täältä kotia joskus suoriudun, niin juon kuumaa kahvia.. kuuma suihkukin tekee hyvää, laitan kasan vaatetta päälle, teen ihan mitä tahansa, että on niin lämmin ettei ikinä.
Kuitenkin sitten kun kotiin vihdoin saapuu, niin huomaa ettei teekkään mitään vannomistaan asioista vaan nauttii siitä hiljaa sulamisen tunteesta. Että eihän tuossa mitä. Voisi mennä vaikka heti takaisin.
