Arkisto kohteelle syyskuu, 2004

Asumiseen Uutta

Posted in Uncategorized on syyskuu 30, 2004 by rukki

Tänään käväisin asuntotoimistossa kyselemässä milloin mahdollisesti voisin salaa alkaa toivoa uutta kämppää. Puhuivat, että yrittävät saada uuden kämpän marraskuun 1. päivään mennessä. Päivä oli pelastettu saman tien. Kävin myös Millan kanssa kahvilla Kimarassa ja sain kutsun huomiseksi vaateostoksille ja samalla värväyksen asentamaan verhot ikkunaan.

Ilta ja yö sujuukin leppoisasti kannettavaa laittaessa kuntoon.

ps: Katso ykköseltä tänään 23.40 Kirjava Joukko. Ensimmäinen osa voi olla pettymys mutta sarja vain paranee vanhetessaan.

Käsi Minä

Posted in Uncategorized on syyskuu 30, 2004 by rukki

Käsi kun olen ja en ymmärrä loogisinta kautta asioita selvittää, niin olen tässä päivinä muutamina yrittänyt etsiä hyvää Gmail-ohjelmaa Firefoxiin tai Samurizeen. Järkevä ihminen olisi kenties guuglettanut ja saanut vastauksen saman tien. Gmail Notifier.

Ensi yönä alkaa kunnon pelit USA:n presidentinvaaleissa. Väittelyt käydään kolmessa erässä ja nyt olisi Kerryn ainoa mahdollisuus näyttää mistä hänet on tehty. Luulisi, että näillä eväillä mitä hänelle on annettu neljän vuoden aikana, kiitos TuplaWeen, niin voittaminen on ainut vaihtoehto. Tosin..kuten Jimmy Carter epäilikin tälläkin kertaa taitaa tapahtua vuoden 2000 uusinta.

Olisi Aika Jutella..

Posted in Uncategorized on syyskuu 30, 2004 by rukki

Nyt kun maailmalla on mellastanut luonnonvoimat on itse Jumala päättänyt viestiä itsestään.(Snopes)

Aviomies Ylitti Uutiskynnyksen

Posted in Uncategorized on syyskuu 29, 2004 by rukki

Aviomiespalvelu menestyy näemmä. Reuters uutisoi asiasta näin.

Päivitä XP

Posted in Uncategorized on syyskuu 29, 2004 by rukki

Tulikin tuossa mieleen, että tilasin tänään Microsoftilta ilmaisen XP päivityscd:n. En tosin tilannut 150 kappaletta niinkuin eräät. Tyydyin yhteen. Moinen teko onnistuu täältä.

Kompastelua

Posted in Uncategorized on syyskuu 29, 2004 by rukki

Levyhyllyyn jällleen uusi hankinta. Tällä kertaa Björkin Medulla levy. Pitänee illan pimentyvinä tunteina kokeilla tuotakin. Kuulemma hieman erillaista tavaraa kuin mitä aiemmat levyt ovat tarjonneet.
Taudinkuvatus tuntui häviävänn itsekseen pois. Ei minkäänlaista flunssan oirettakaan. Vai odottaneeko Lentsu vain sopivaa hetkeä iskeä..

Kone sen sijaan kärsii kiusallisesta ongelmasta. Vanha Uskollinen nimittäin boottaa itsensä ilman mitään varoitusta. Tekee tästä blogiin kirjoittamisestakin Zeniläisen harjoituksen.

Tänne Lappeenrantaan avattiin viime viikonloppuna uusi baari Diva. En itse käväissyt piipahtamassa mutta mitä tarinoita kuulin, niin paljon on baarilla petrattavaa. Paukkulasit olivat loppuneet ja salmareita sun muita oli sitten tarjoiltu drinkkilaseista. Tarjoilijat olivat kärsineet ujoudesta ja olivat vain tuijottaneet lattiaan tai ruvenneet puhelemaan kännykkään, kun asiakkaita oli baaritiskillä vinkumassa juomista.

Siteraan loppuun vielä Emmin kappaletta ihan koneen kunniaksi kun kohta kuitenkin taas kaatuu..

Anybody there, anybody there to tell me
Tell me what is wrong
’Cos now I think that I just can’t go on
Anybody there, anybody there to tell me
Turn me around
’Cos now I think my world is crashing down

Taudinkuvia itsessä ja maailmalla

Posted in Uncategorized on syyskuu 28, 2004 by rukki

Eilen uhkaavasti näytti siltä, että olen taudin oma siitä hetkestä alkaen. Sängyllä makasin, katsoin telkkaria, luin kirjaa, torkuin kirja kasvojen päällä ja ennen kaikkea podin tautia. Tänä aamuna taas..pientä heikotusta lukuunottamatta kaikki jälleen hyvin. Vihaan tämmöistä melkeintautia. Tulisi nyt ja se olisi sillä selvä. Perhana.

Mielenkiintoisena odottelen reilun kuukauden päästä tapahtuvia Jenkkien höpövaaleja. Saas nähdä kuinka räikeällä kädellä tällä kertaa vaaleja manipuloidaan. Tällä hetkellä tulevia vaaleja kritisoi mm. vaalitarkkailijat.