Näin kulutan aikaa..

Kun viluttaa, niin lämpimästi päälle ja tiiviisti sisällä pysyttelyä. Kummasti keksiikin kaikennäköistä pientä puuhastelua.
– Järjestelin hieman tavaroita ja t.konepöydän ergonomiaa uusiksi. Askarruttaa mieltä kovasti miksen ollut tehnyt tuota aikaisemmin, sillä tämä järjestely toimii ja tuo tilaa ja toimivuutta ihan uudella tavalla. (Lause voisi suoraan olla jostain huonekaluliikkeen kataloogista.)
– Tylsyyttä myöhemmin tapoin hömppädokumentilla 911 – In Plane Site. Ei tuonut tietooni mitään uutta. Väsytti vain enempi.
– Ircissä jutustelua Jasmin Mäntylän kohtalosta (rupesi väsyttämään vielä enemmän).
– Seurasin Schizon lauantai-illan juopottelua ja jäin pohtimaan onko valokuvat vain hätäisesti otettuja vai onko kuvilla kerrottu vähän enemmän. (Toisessa kuvassa pleikkarin ohjain ja kolmannessa Guns n Roses levy.) En tiedä vieläkään.

Nyt on vuorossa kahvittelua ja odottelua kunnes elokuvat alkavat.

Advertisements

2 vastausta to “Näin kulutan aikaa..”

  1. Schizo-Janne Says:

    Kyllä kuvilla on syvempi merkitys. Se, mikä tuo merkitys on ei ole vielä ihan avautunut minullekaan.

    Sinänsä mielenkiintoista, että ihmisiä on kiinnostunut huomattavasti juomien taustalla olevat asiat. Kokeilu on siis ollut menestys.

  2. Ehkäpä lukijasi alkavat tuntea sinut jo tarpeeksi hyvin. Muistelen, että taannoin kun esiteltiin omia ”bloggauspöytiä”, taisi eniten mielenkiintoa herättää superhieno kahvimukisi 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: